POP N° 36 (2/2007) 23.07.2007
[Finland]

SATUMAISIA SUOMIPAINOKSIA
Dean Reed: The Search/Annabelle (CAPITOL F 4121, 1959)

Teksti: Pasi Lehtomaa

Amerikkalainen Dean Reed levytti 1950- ja 60-lukujen taitteessa muutaman keskinkertaisen singlen, saavutti vain aavistuksenomaista menestystä kotimaassaan ja olisi painunut ansaitustikin unholaan jollei olisi paljastunut mitä erikoisimmaksi persoonaksi. B-luokan laulajasta tuli nimittäin A-luokan vasemmistolainen.

Denverissä, Coloradossa syyskuussa 1938 syntynyt Dean Cyril Reed kierteli lapsuusvuotensa perheensä mukana pitkin Yhdysvaltoja, kunnes yliopiston aloittaessaan palasi synnyinseuduilleen.

Myöhemmällä iällä varsin näkyvästi ilmennyt kovapäisyys pääsi aika ajoin pinnalle myös nuoren Reedin elämässä. Miehen saksankielisillä kotisivuilla on elokuussa 1956 Newsweekissä julkaistu pikku-uutinen, jossa kerrotaan omalaatuisesta vedonlyönnistä. Cowboy-laulajaksi tituleerattu Reed oli lyöt vetoa siitä, että ihminen voittaa kestävyysjuoksussa muulin. Kahden vuorokauden ajalle jaksottuneen, 110 mailin mittaisen juoksun Reed myös voitti kolmen minuutin erolla kokonaisajan ollessa noin 22 tuntia. Vedonlyönnin myötä Reed rikastui tempauksesta pottina olleen huikean 25 centin verran.

Yliopisto ei kiehtonut Reedia vuotta kauempaa. Vuonna 1958 mies muutti Kaliforniaan ja allekirjoitti levytyssopimuksen Capitolin kanssa. Ensimmäinen single, alkuvuodesta 1959 julkaistu The Search/Annabelle viivähti viikon verran Billboardin Hot100-listan sijalla 96. Totta puhuen levy on kertakaikkisen mitätön. Reedin itsenä säveltämä The Search on kaikin puolin persoonaton yritys vailla minkäänlaista suuntaa. Hieman keskitempon alapuolella mennään, eikä mies tunnu itsekään tietävän pitäisikö yritelmä kääntää balladiksi vai pikemminkin lisätä tempoa. Astetta parempi on kääntöpuolen kevyehkösti rokkaava Annabelle, jonka viimeistään pelastaa kuiville napakat taustat. Kitarassa on kuusikielisen suvereeni mestarismies Joe Maphis. Reed ilmeisesti yrittääkin jonkinmoiseksi vara-Ricky Nelsoniksi, mutta eipä siihen pelkkä samojen soittajien käyttö riitä. Luultavasti Denverissä oltiin kuitenkin ylpeitä oman kaupungin pojan edesottamuksista, sillä paikallisesti Reedin levyt myivät hyvin. Järjestyksessä kolmas Capitol-nelivitonen Our Summer Romance ei kivunnut Billboardin listoille, mutta Denverin paikallisradion soittolistalla se ylsi kakkoseksi.

Vuosikymmenien vaihteessa Reedin ura tuntui kuivuvan kasaan, kunnes menestys yllätti odottamattomasta suunnasta. Our Summer Romance osoittautui useissa Etelä-Amerikan valtioissa. Keväällä 1961 Reed suuntasi ensimmäiselle Etelä-Amerikan kiertueelleen ja joutui hieman yllättäen toteamaan olevansa paikoittain jopa suurempi tähti kuin Elvis. Kotimaassaan mies oli jo menneen talven lumia, mutta muualla ruoho oli todellakin vihreämpää. Reed vietti yhä suuremman osan ajastaan Etelä-Amerikassa. Vuonna 1962 mies retkeili Amazonasilla paikallisten intiaanien asuinalueilla ja koki jonkinmoisen poliittisen herätyksen. Reed alkoi todenteolla pohtia syitä ihmisten eriarvoisuuteen maailmassa. Seurauksena tästä tiedostavuudesta mies esiintyi ilmaiseksi Buenos Airesin slummialueilla ja vankiloissa. Varsinaisiin hankaluuksiin Reed hankkiutui lähettämällä chileläiseen sanomalehteen avoimen kirjeen, jossa hän jyrkästi vastusti USAn ydinkokeita. Kotimaan kamaralla tämä jo unohdettu tähtönen pääsi pitkästä aikaa uutisotsikoihin, mutta tällä kertaa ei ollut kyse niin sanotusta positiivisesta näkyvyydestä. Pikemminkin päinvastoin, itse asiassa miehen olikin parempi jatkossa pysytellä visusti poissa rakkaan isänmaansa kamaralta.

1960-luvun edetessä Reedin toiminta ihmiskunnan elinolosuhteiden parantamiseksi jatkui. Miehen omaa oloa kohensi vuonna 1964 Meksikossa solmittu avioliitto. Argentiinan hallitus alkoi pikkuhiljaa kypsymään Reedin alituiseen jankutukseen maassa vallitsevien epäkohtaisuuksien vuoksi. Seurauksena oli karkoitus maasta vuonna 1966 ja muutto Italiaan. Aivan tyhjän päälle Reedin ei tarvinnut jättäytyä, vaan hän allekirjoitti sopimuksen Cinecitta-studioiden kanssa ja näytteli seuraavan neljän vuoden ajan sarjassa spagettiwesternejä. Näistä ensimmäinen, Buckaroo, valmistui syksyllä 1967. Reedin ensimmäinen tytär syntyi seuraavana keväänä.

Italiasta käsin Reed teki ensimmäisen kiertueensa Neuvostoliittoon alkusyksystä 1966. Suosio oli suurta, sillä neuvostonuorten nälkä länsimaista pop-musiikkia kohtaan oli kova. Reedin oli huomattavasti keskivertopopparia helpompaa päästä maahan, sillä miehen maine piikkinä Yhdysvaltojen takapuolessa oli yleisesti tiedossa. Neuvostohyväksyntää lisäsi entisestään Reedin koko ajan äänekkäämmäksi käyvä kampanjointi Vietnamin sotaa vastaan. Aivan 1970-luvun alussa mies vietti paljon aikaansa Chilessä ja kehitteli ideaa elokuvasta, joka kertoisi chileläisestä laulajasta Victor Jarasta. Näytteleminen italofilmeissä oli saanut Reedin innostumaan myös käsikirjoittamisesta ja ohjaamisesta. Mies pääsi myös näyttelemään itseään, sillä vuoden 1971 Neuvostoliiton kiertueen jälkimainingeissa valmistui itäsaksalainen lyhytelokova Dean Reed - Sänger des anderen Amerika. DDR:stä löytyi myös Wiebke-niminen neitonen, josta oli tuleva järjestyksessä toinen rouva Dean Reed. Reed muutti Itä-Saksaan vuonna 1972 ja avioitui seuraavana vuonna.

Huolimatta kiivaasta Yhdysvaltojen ulkopolitiikan vastustamisesta ei Reed ollut koskaan kääntänyt sinänsä selkäänsä kotimaallensa. Vuonna 1975 hän teki pienimuotoisen yliopistokonserttien kiertueen USAssa ja palasi sitten työstämään Victor Jara-filmiään Itä-Saksaan. Elokuva El Cantor (Laulaja) valmistui vuonna 1977 ja filmin promokiertue kuljetti Reedin taas USAn yliopistokampuksille. Rakkaus synnyinmaahan ja sen kulttuuriperimään näkyi ja kuului myös miehen levyillä, joita hän edelleen harvahkoon tahtiin teki. Vuonna 1978 ilmestyneellä tsekkialbumillaan My Song For You Reed tulkitsi omien sävellyksiensä ohella myös vanhaa kantripalaa Crazy Arms, traditionaalista gospelia This Train ja Willie Nelson-lainaa Red Headed Stranger. Albumin nimikappale oli omistetu paria vuotta aiemmin syntyneelle Natalie-tyttärelle. Vuonna 1982 ilmestyneellä pitkäsoitolla Country oli niinikään mukana vanhaakin vanhempia country and western-sävellyksiä kuten High Noon ja Riders In The Sky. Tuoreempaa antia edustivat Phil Everlyn sävellys Living Alone ja oma muistelo lapsuuden huolettomista päivistä kappaleesa Colorado Sun. Reed on kieltänyt koskaan olleensa kommunisti. Hän oli omien sanojensa mukaan marxilainen Amerikan kansalainen. Yhtäkaikki Yhdysvalloissa Reedia pidettiin maansa pettäneenä loikkarina. Tätä mainetta yritettiin korjata vuonna 1985 Reedin palatessa Denveriin filmaamaan omaelämänkerrallista dokumenttia American Rebel. Miehen esiintyminen CBSn 60 Minutes-ohjelmassa huhtikuussa 1986 aiheutti kuitenkin vanhojen vihamielisyyksien leimahtamisen täyteen liekkiinsä. Rehellisenä mutta huonon itsesuojeluvaiston omaavana tyyppinä Reed puolusti Berliinin muurin rakentamista ja Neuvostoliiton sotatoimia Afganistanissa. Eipä tarvita kovinkaan kehittynyttä mielikuvitusta jotta voi mielessään kuvitella amerikkalaisten reaktiot moisiin lausumiin. Taisipa tulla jopa muutama tappouhkaus.

Tove Janssonia lainaten: ja kuinkas sitten kävikään? Kuusi viikkoa ohjelman televisioinnin jälkeen Reed löydettiin hukkuneena itäberliiniläisen kotinsa lähistöllä olleesta järvestä. Kuolema oli virallisen selvityksen mukaan onnettomuus, mutta huhujen mukaan kyseessä oli joko itsemurha tai murha. Reedin elämänkerran Rock 'n' Roll Radical: The Life & Mysterious Death of Dean Reed kirjoittanut Chuck Laszewski jopa väittää nähneensä salaisen poliisin arkistoissa olevan Deanin kirjoittaman itsemurhaviestin. Vuonna 1992 miehen elämän moninaisia vaiheita kartoitettiin Reggie Nadelsonin kirjoittamassa ja BBC: n tuottamassa dokumentissa Comrade Rockstar, jonka pohjalta koottiin myös samanniminen kirja. Seuraavana vuonna valmistui vielä yksi kertaus miehen elämästä, saksalaisen dokumenttiohjaajan Peter Gehrigin työstämä Glamour And Protest. Joten suhteellisen kattavasti läpikäyty ura yhden Suomi-painoksen äijältä.

Eikä siinä vielä kaikki, kuten tavataan sanoa. Coloradon yliopisto jakaa vuosittain Dean Reed Peace Prize-palkinnon ja Tom Hanksin huhutaan ostaneen elokuvaoikeudet Nadelsonin Comerade Rockstariin. No, kyllähän tämä mutkittelu tarjoaa ainakin käsikirjoituksen tasolla vaihtelevampia juonenkäänteitä kuin esimerkiksi koripallolle puhuminen. Reedin Saksanmaaltra käsin ylläpidetyllä sivustolla on koonti miehen levytyksistä, ja kieltämättä määrä on melkoinen. Yhdysvalloissa ilmestyi ainoastaan seitsemän singleä 1950-60-lukujen taitteessa, mutta jo Argentiinan vuosina Etelä-Amerikan markkinoille koottiin lukuisten singlejen lisäksi kolme albumia. Itseasiassa jonkun Reedin Argentiina-lp:n näinkin jokunen aika sitten kirpputorilla, mutta koska kyseinen yksilö oli hajonnut lähestulkoon atomeiksi annoin aisan olla. Itäblokissa pitkäsoittoja ilmestyi myöskin melkoinen nivaska: Tsekeissä; viisi, DDR:ssä seitsemän ja Neuvostoliitossa kuusi. Sivustolle on oheistettu myös melkoinen keskiö- ja kansikuvakavalkadi. Mutta, mutta: suomalainen single puuttuu. Asia on varmastikin korjattava omakätisesti. Eihän tässä nyt sentään pekkaa pahemmaksi jäädä.

Oikeastaan täytyy ihmetellä sitä, ettei käsittääkseni yhtään Reedin Capitol-kappaletta ole sisällytetty millekään rock'n'roll-kokoelmalle. Vaikka joku Annabelle siis jääkin melkoiseksi tyhjäkäynniksi, niin kyllä niitä vastaavia räpellyksiä on silti koottu yksiin kansiin useammin kuin kerran. Saksalainen Bear Family korjasi tilanteen julkaisemalla hiljattain Reedin USA-julkaisujen varaan rakennetun 18 kappaletta sisältävän cd:n The Red Elvis. Muuten: ne joilla näkyvät digikanavat ovatkin halutessaan päässeet osalliseksi miehen taiteesta viime aikoina. Pääsiäisen pyhinä näytti tulevan jonkinmoinen koosteohjelma rautaesiripun takaisesta rokkenrollista ja Reed oli itseoikeutetusti mukana. Huhtikuun lopussa Teeman ohjelmistossa oli Itä-Saksassa ohjattu ossi-western Sing, Cowboy, Sing, joka oli ikiaikaisia perinteitä kunnioittaen saanut maukkaan suomenkielisen nimen Preerian Elvis.

Das Märchen von der finnischen Auflage
Dean Reed: The Search/Annabelle (CAPITOL F 4121, 1959)

Text: Pasi Lehtomaa

Der Amerikaner Dean Reed zeichnete in den 1950er Jahren und Anfang der 60er Jahre ein paar mittelmäßige Singles auf, erreichte in seinem Heimatland nur Achtungserfolge und wäre längst in Vergessenheit geraten, wäre da nicht seine besondere Persönlichkeit. Aus einem zweitklassigen Sänger wurde nämlich ein erstklassiger Linker.

Dean Cyril Reed wurde im September 1938 in Denver, Colorado, geboren und verbrachte seine Kindheit mit der Familie durch die Vereinigten Staaten ziehend, bis er zum Studienbeginn wieder in seine Geburtsstadt zurückkehrte.

Der im späteren Leben häufig zutage tretende Dickkopf zeigte sich bereits im Leben des jungen Reed. Auf seiner deutschsprachigen Webseite hat man eine kleine Meldung aus Newsweek vom August 1956 veröffentlicht, die seine exzentrische Wette erklärt. Der Cowboy-Sänger genannte Reed hatte gewettet, dass ein Mensch im Langstreckenrennen ein Muli besiegen kann. Über einen Zeitraum von 2 Tagen verteilt, gewann Reed den 110-Meilen-Lauf nach 22 Stunden mit einem Vorsprung von 3 Minuten. Reed konnte sich über ein Vermögen von 25 Cent als Wettgewinn begeistern.

Die Universität fasziniert Reed nicht viele Jahre. 1958 zog er nach Kalifornien und unterzeichnete einen Plattenvertrag bei Capitol. Die erste Single The Search/Annabelle, veröffentlicht Anfang 1959, erreichte Platz 96 der wöchentlichen Billboard-Hot100-Charts. Ehrlich gesagt ist die A-Seite null und nichtig. Das von Reed komponierte The Search ist ein in jeder Hinsicht unpersönliches Stück. Das Tempo ist etwas verlangsamt, als ob er sich nicht entscheiden konnte zwischen einer Ballade und etwas flotterem Tempo. Um Grade besser ist das leicht rockige Annabelle auf der B-Seite mit sparsamem flottem Background. Die 6-saitige Gitarre spielt der souveräne Meister Joe Maphis. Reed versucht im Stil von Ricky Nelson zu singen, aber es reicht nicht, einfach die gleichen Musiker zu verwenden. In Denver sind sie wohl stolz auf den Jungen, der aus ihrer Stadt kommt, denn dort verkaufen sich die Platten gut. Die dritte Capitol-Single Our Summer Romance erklomm nicht die Billboard-Charts, erreichte aber den zweiten Platz einer Hitliste in Denver.

Am Ende der Dekade schien Reeds Karriere in einer Sackgasse zu stecken, als der Erfolg aus einer unerwarteten Richtung kam. Our Summer Romance war in vielen südamerikanischen Ländern erfolgreich. Im Frühjahr 1961 unternahm Reed seine erste Südamerika-Tournee und hatte zu seiner eigenen Überraschung teilweise größeren Erfolg als Elvis. In seinem Heimatland war er schon Schnee von gestern, aber im Ausland war das Gras wirklich grüner. Reed verbrachte immer mehr Zeit in Südamerika. 1962 reiste er zu einigen Indio-Stämmen im Amazonasgebiet und erlebte eine wunderbare politische Erweckung. Reed begann ernsthaft über die Ursachen der Ungleichheit unter den Menschen in der Welt nachzudenken. Schließlich trat er kostenlos in den Slums und Gefängnissen von Buenos Aires auf. Problematisch wurde es für Reed, als er sich in einem offenen Brief an eine chilenische Zeitung entschieden gegen US-Atomwaffentests wandte. Das schon vergessene Starlet kam damit nach langer Zeit wieder in die heimatlichen Schlagzeilen, aber diesmal nicht im positiven Sinne. Im Gegenteil, für den Mann war es besser, in Zukunft seinem geliebten Vaterland fern zu bleiben.

Bis weit in die 1960er Jahre war Reed aktiv, um die Lebensbedingungen der Menschheit weiter zu verbessern. Zu seiner eigenen "Verbesserung" heiratete er 1964 in Mexiko. Der argentinischen Regierung reichte es allmählich, dass sich Reed gegen die im Lande herrschende Chancenungleichheit engagierte. Als Resultat wurde er 1966 des Landes verwiesen und zog nach Italien. Aber Reed stand nicht vor dem Nichts, er hatte einen Vertrag mit den Cinecitta-Studios und spielte in den nächsten vier Jahren in Italowestern. Der erste, Buckaroo, wurde im Herbst 1967 fertiggestellt. Im folgenden Frühjahr wurde Reeds erste Tochter geboren.

Von Italien aus unternahm Reed im Frühherbst 1966 seine erste Tournee durch die Sowjetunion. Diese war sehr erfolgreich, denn die Sowjetjugend hungerte nach westlicher Pop-Musik. Für Reed war es leichter als für einen Normalbürger, das Land zu bereisen, er war bekannt dafür, dass er sich in den Vereinigten Staaten für die Unterprivilegierten einsetzte. Reed wurde bei den Sowjets beliebter, je lauter und intensiver er sich gegen den Vietnamkrieg engagierte. Zu Beginn der 1970er Jahre verbrachte er viel Zeit in Chile und entwickelte die Idee zu einem Film über den berühmten chilenischen Sänger Victor Jara. Während seiner Schauspieltätigkeit in Italien war seine Begeisterung fürs Drehbuchschreiben und Regieführen gewachsen. Er wurde auch als er selbst besetzt - nach der Sowjetuniontournee 1971 in dem ostdeutschen Fernsehfilm Dean Reed - Sänger des anderen Amerika. In der DDR fand sich auch ein Mädchen, Wiebke, das wurde die zweite Frau von Dean Reed. Reed zog 1972 nach Ostdeutschland und sie heirateten im folgenden Jahr.

Trotz seiner Ablehnung der US-Außenpolitik hatte sich Reed nie von den Kämpfen in seinem Heimatland abgewandt. 1975 reiste er in die USA und trat zu Konzerten an kleinen Universitäten auf und kehrte dann nach Ostdeutschland zurück, um an seinem Victor-Jara-Film zu arbeiten. Der Film El Cantor (Der Sänger) wurde 1977 fertiggestellt und Reed ging damit wieder auf eine Promo-Tour an US-Universitäten. Die Liebe zu seinem Heimatland und seiner Kultur wurden erneuert und begleiteten ihn auf seinem weiteren Weg. 1978 erscheint die tschechische LP My Song For You, auf der Reed neben eigenen Songs auch den Countrysong Crazy Arms interpretiert, den traditionellen Gospel This Train sowie das an Willie Nelson erinnernde Red Headed Stranger. Der Titelsong des Albums war seiner einige Jahre zuvor geborenen Tochter Natalie gewidmet. Auf der 1982er LP Country veröffentlichte er auch ältere Country- und Westernsongs wie High Noon und Riders In The Sky. Aktuelles wurde mit Phil Everlys Living Alone geboten und mit Colorado Sun, in dem er die Erinnerung an unbeschwerte Kindheitstage besang. Reed hat immer bestritten, je Kommunist gewesen zu sein. Seinen eigenen Worten zufolge war er ein marxistischer amerikanischer Staatsbürger. Wie auch immer, in den USA wurde er für einen Landesverräter gehalten. Um diesem Ruf etwas entgegenzusetzen, kehrte Reed 1985 mit dem Dokumentarfilm American Rebel zum Internationalen Filmfestival nach Denver heim. Dagegen ließ die im April 1986 über ihn ausgestrahlte Sendung 60 Minutes wieder die alten Feindseligkeiten aufflammen. Aufrichtig, aber nicht zu seinem Vorteil, verteidigte Reed den Bau der Berliner Mauer und die sowjetische Militärintervention in Afghanistan. Ich brauchte eine gute Portion Fantasie, um mir die Reaktionen der Amerikaner auf solche Statements vorzustellen. Es kamen sogar einige Morddrohungen.

Um Tove Jansson zu zitieren: wie wird's weitergehen? Sechs Wochen nach dem Fernsehinterview wurde Reed ertrunken im See unweit seines Hauses am Rande Ostberlins gefunden. Offiziell wurde ein Unfalltod verkündet, aber es gab Gerüchte, dass es entweder Suizid oder Mord gewesen sei. In der Biografie Rock 'n' Roll Radical: The Life & Mysterious Death of Dean Reed behauptet der Autor Chuck Laszewski sogar, dass er in den Akten der Geheimpolizei den von Dean geschriebenen Abschiedsbrief gesehen hat. 1992 produzierte die BBC den Dokumentarfilm Comrade Rockstar über die verschiedenen Lebensabschnitte Reeds, basierend auf dem gleichnamigen Buch Reggie Nadelsons. Im darauffolgenden Jahr wurde sein Leben ein weiteres Mal aufgearbeitet, diesmal vom deutschen Dokumentarfilmer Peter Gehrig in Glamour und Protest. Das ist also eine umfassend durchgearbeitete Karriere im Verhältnis zur uralten Finnland-Ausgabe.

Und das ist noch nicht alles, wie man hört. Die Universität von Colorado verleiht jährlich den Dean Reed Peace Prize und es geht das Gerücht um, dass Tom Hanks die Rechte an Nadelsons Buch gekauft hat, um Comerade Rockstar zu verfilmen. Nun, aus diesem Mäander ergeben sich gewiss abwechslungseichere Wendungen für das Drehbuch als z.B. aus einem Basketballspiel. Die in Deutschland gepflegte Webseite Reeds zeigt, dass seine Aufnahmen ohne Zweifel sehr umfangreich sind. In den USA erschienen in den 1950/60er Jahren nur 7 Singles, in Argentinien sowie auf dem gesamten südamerikanischen Markt eine große Anzahl Singles und 3 Alben. Tatsächlich tauchten einige von Dean Reeds argentinischen LPs irgendwann auf dem Flohmarkt auf, jedoch in sehr schlechter Qualität. Im Ostblock erschien eine große Anzahl Singles, in der Tschechei 5, in der DDR 7 und in der Sowjetunion 6. Die Webseite zeigt eine beträchtliche Menge von Labelansichten und Plattencovern. Aber, aber: die finnische Single fehlt. Ich bin sicher, das kann korrigiert werden. Immerhin ist es jetzt schlimmer.

Eigentlich ist es verwunderlich, dass keine von Reeds Capitol-Aufnahmen in einer Rock'n'Roll-Sammlung enthalten sind. Auch wenn man Annabelle empfehlen kann, unter den vielen ähnlichen, die mehr als einmal in einer Kompilation veröffentlicht wurden. Das deutsche Label Bear Family glich dieses Manko kürzlich durch die Veröffentlichung der CD The Red Elvis mit 18 von Reed in den USA aufgenommenen Titeln aus. Übrigens, diejenigen, die digitale Aufnahmen im Netz bevorzugen, wurden in letzter Zeit reichlich mit seiner Kunst belohnt. Und zu den Osterfeiertagen gab es eine Fernsehsendung mit Rock'n'Roll-Sängern aus der Zeit des Eisernen Vorhangs, in der Reed zurecht vorkam. Ende April zeigte das gleiche ostdeutsche Programm den Ost-Western Sing, Cowboy, sing, wonach er in alter Westerntradition den finnischen Namen Prärie-Elvis erhielt.

übersetzt von Ilga Röder und Andrea Witte, Verbesserungsvorschläge bitte an Webmaster@DeanReed.de